maanantaina, lokakuuta 30, 2006

Keittiön koneet tulivat!

Koneet saapuivat tänään! Huomenna saadaan sähköt niille ja osa mahdollisesti jopa käyttöönkin!

lauantaina, lokakuuta 28, 2006

Keittiökaappien asennus

Vesiliitännät odottaa putkia sisäänsä...

Kaappi poikineen!

Saareke näyttää jo oikein hyvältä. :)

Nurkkakin valmistuu pikkuhiljaa...

Laatikkojen hidastusmekanismeja.

Rungot pystyssä!

Ovet ja loput mekanismit tulevat joskus tulevaisuudessa...

Keittiön lattiashow

Pientä kiirettä ollut! Blogin päivityskin jäänyt vähän taka-alalle... :(

Keittiön laatoitus ei sujunut ihan niin kuin elokuvissa... Yllättäen. Alkuperäinen suunnitelma oli laittaa primer pohjalle vanhan hiotun (eipä ollut hiomakoneessa imuriliitäntää => homman jälkeen koko kämppä oli vuorattu betonipölyllä!) betonilattian päälle ja siihen sitten lattialämmitystasoite, mutta Kiillon tuoteneuvonta neuvoikin tekemään saneerauslaastilla pohjan ikään kuin kynsiksi.

Kynnet aiheuttivat aikalailla ongelmia lämmitysmaton levityksessä, kun matossa oleva tarranauha ei todellakaan pysynyt lattiassa kiinni, vaan halusi aina nousta jostain kohdasta ylös. Jälkikäteen saatiin vielä kuulla, että matot korkkaa helposti tällaisen kynnen päällä eli primer pitäisi aina laittaa pohjalle. Nyt ei auta kuin toivoa parasta...

Ongelmat eivät loppuneet tähän. Tasoitteen levitys oli todella hankalaa, kun matto pyrki nousemaan ylös kulmista. Lisäksi tasoitteen piti olla hyvin tasoittuvaa, mutta ei todellakaan sitä ollut. Matto saatiin kyllä piiloon, mutta tasainen ei pohjasta tullut. Kaiken lisäksi olimme laskeneet, että ohjeiden mukaan kuusi säkkiä tasoitetta pitäisi riittää, mutta sitä kuluikin kaiken kaikkiaan 11 säkkiä! Tosin lattiakin oli aika viettävä, joten oikomiseenkin sitä ainetta kului.

Kaapistojen alle laitettiin vedeneristys...

Laastin sekoitukseen piti hankkia kunnon väline, kun porasta nousi savu jo heti alkuvaiheessa... Eikä muutenkaan tuollaista massaa sellaisella koneella väännetä, kun sekoittajallakin oli välillä tiukkaa. Ja vettä tietysti tuli kaatamalla, kun piti ulkotöitä tehdä...

"Siistejä" sisähommia...

Ja laattojen katkaisua timanttisahalla...

Lopputulos ennen saumausta. Täydellinen, jos vaan tasoite olisi tasoittunut kunnolla. Tulevaisuus näyttää miten pahasti tuolit keikkuvat...

Eli mitä tästä hommasta opimme:

  • Primer pohjalle pariin kertaan, niin lämmitysmaton liima olisi voinut tarttua paremmin. Ja hopeateippiä perään, jos jostain kohdasta tahtoo nousta.
  • Tasoite. Käyttämämme Kiillon aine ei varsinaisesti ollut itsetasoittuvaa, vaan etiketin mukaan helposti tasoittuvaa. Ehkä sellainen itsetasoittuva olisi tasoittunut paremmin, mutta sellaista ei Kiillolta löytynyt. Tai todennäköisesti tuolla Kiillon aineellakin oltaisiin saatu tasainen pohja, jos lämmitysmatto olisi pysynyt kunnolla pohjassa kiinni.

tiistaina, lokakuuta 17, 2006

Hyviä koneita myynnissä - kaikki myyty!

Vanhat koneet eivät siis istu uuteen keittiöömme, joten myynnissä olisi parin vuoden ikäiset laitteet:

- MYYTY: jääkaappipakastin, Whirlpool ART 836, K/L/S: 1865 x 590 x 605 mm
- MYYTY: tiskikone, Whirlpool ADP 5441, 810 x 600 x 570 mm
- MYYTY: päältä täytettävä pyykinpesukone, Rosenlew RTT 2260, 850 x 400 x 600 mm

Kaikki ovat täysin moitteettomassa kunnossa.

Pihaakin vähän laitettiin

Nora ehti jossain välissä laittaa vähän pihaakin... :)

Keittiön laatta valittu

Laatoissa olikin huomattavasti enemmän vaihtoehtoja kuin keittiön koneissa. Tosin jälkikäteen ajateltuna ei kuitenkaan, vain parikolme päätyi loppusuoralle. Valintamme kohdistui Laattapisteen 30 x 30 cm Zeus Negro -laattaan, joka mielestämme oli hyvin luonnonmukainen pintakuvioinniltaan ja keittiön ilmeeseen soveltuva.

Keittiön koneet tilattu

Pitkällinen prosessi koneiden valinnan suhteen ohi! Loppujen lopuksi meidän keittiöön sopivia vaihtoehtoja oli äärettömän vähän, kun kriteereinä oli yksinkertainen design ja alumiini. Nuo vaatimukset yhdessä karsivat 99% vaihtoehdoista pois. Onneksi kuitenkin löydettiin laitteet, jotka täyttivät kriteerit!

Alkuperäisestä suunnitelmasta osa pitää paikkaansa eli Gorenjen Pininfarina-sarjaa tulee jääkaappi, uuni, keittotaso ja mikron peiteovi. Astianpesukoneeksi hankitaan täysintegroitava Cylindan DM 96 Exclusive XXL-malli (meillä on niin suurperhe, että pitää olla iso tiskari ;). Ja höyryjä imemään Lapetekin Aluline. Tekniset Rajala pystyi puristamaan tästä setistä erittäin hyvän tarjouksen...

Keittiö hyvällä mallilla

Keittiöön vedettiin kokonaan uudet sähköt ja samalla maadoitettiin kaikki keittiön pistorasiat.

Hormiputken siirto onnistui melko kivuttomasti, sillä vanha putki saatiin käännettyä uuteen kohtaan ja sen pituus oli juuri optimaalinen! Ainoastaan katosta alastuleva metrin pätkä piti hommata uutta putkea. :)

Gyproc-levyjen laitto kattoon aloitettiin... Asiaankuuluva ruuviväännin ja kattohissi helpotti elämää suunnattomasti!. Hampaiden kiristelyä aiheutti kuitenkin kattopuut, jotka olivat höyläämätöntä lankkua ja 30-vuoden kuluessa kieroutuneita. Emme kuitenkaan vaihtaneet näitä aluslautoja vaan päätimme yrittää levyttää päälle. Kaikki levysaumat ei kyllä millään natsaa, mutta katsotaan josko paklaus pelastaisi meidät... Ehkä olisi kuitenkin voinut tehdä toisin.

Löytöjä sähkökaapista

Hiirulainen on varmaan saanut mukavat sätkyt, kun on eksynyt lieden virransyöttöön... ;7

keskiviikkona, lokakuuta 11, 2006

Keittiö melkein kokonaan palasina

Eilen lähti katto. Mikälie asustaa välikatossa, kun kattopaanelien päällä oli kauhea määrä pientä mustaa papanaa!

Enää olisi tiskialtaan poisto, kunhan saadaan uusi kalustesulku paikoilleen. Viikonloppuna päästään tekemään uutta kattoa ja tasoittamaan & maalaamaan seiniä...

Keittiö mahtuu aika pieneen tilaan... ;)

Tuhottu kalustesulku

Ammattitaitoista porukkaa liikkeellä. APK:n myyneen firman asentaja oli saanut hyvään kuntoon kalustesulun. Ei auta kuin sulkea vesi koko talonyhtiöstä, jotta saa vaihdettua uuden tilalle. Asuntokohtaiset sulut olisi nyt pop...

Keittiön purku tämän episodin takia hiukan jäljessä aikataulua.

lauantaina, lokakuuta 07, 2006

Keittiön tuhoaminen alkoi!

7.10.2006. Maaginen päivämäärä. Pitkä suunnittelu takana ja vihdoin päästiin hommiin! Tehokas remppatiimi + tiimin hyvinvoinnista huolehtiva työnvalvoja iskivät keittiön kimppuun heti aamusta. Yhteistyöllä homma rokkasi ja tulosta syntyi! Mielenkiintoisia virityksiä liki kolmenkymmenen vuoden takaa löytyi kaappien takaa ja kaakelit oli lyöty seinään jollain ikilaastilla. :D Purku eteni nopeammin kuin alunperin suunniteltiin, vaikka välillä piti työkaluja käydä kaupasta hakemassa lisää...


Ei vanhaa keittiötä paljoa jäänyt... Loput kalusteet lähtevät toivottavasti jo huomenna. Sen jälkeen loppu parketti pois, katon kimppuun ja seinää lyhentämään.

Nyt sitten eletään tavarasekamelskassa ja betonipölyn keskellä. Mitäpä tiskikoneella ja juoksevalla vedellä tekisikään... ;7

keskiviikkona, lokakuuta 04, 2006

Keittiötoimittaja valittu!

Keittötoimittaja vihdoin valittu! Kilpailutettiin kolme eri toimittajaa ja hinnat olivat kyllä varsin erilaiset. Puustellin ja Keittiömaailman eduksi täytyy kyllä sanoa, että oli aivan loistavat tyypit myymässä ja suunnittelemassa meille! Meidän keittiö ei noudata ihan sitä standardi-designia mitä yleensä suomalaiset tilaavat, mutta nämä kaverit olivat heti samalla aaltopituudella, kun kerrottiin mitä halutaan. Iso plussa heille! :)

Reilun kuukauden valintaprosessin aikana on kyllä oppinut yhtä ja toista liittyen keittiöihin. Suunnitelmia on jouduttu rukkaamaan muutamaankin otteeseen, kun uusia ideoita on tullut nettiä penkoessa tai esittelykeittiöihin tutustuessa.

Eli toimittajaksi valittiin PR-Keittiö. Koneet tulevat näillä näkymin olemaan Gorenjen Pininfarina-sarjaa, johon ihastuttiin Espoon asuntomessuilla. Astianpesukoneeksi Mielen täysintegroitava korkeampi malli ja liesituulettimeksi Franken Stil tai Lapetekin alumiininen. Alumiini tulee muutenkin olemaan pääelementti metalleissa ja mustavalkea-teema hallitsee muutoin.

Keittiön lattian laatasta käydään kovaa kilpailua Pukkilan ja Laattapisteen välillä. Molemmilta löytyy hyviä malleja, joten taitaa hinta lopulta ratkaista.

Laattojen valinnan lisäksi pitäisi vielä suunnitella valaistus ja pistorasioiden paikat...

Kaapistot asennetaan lokakuun viimeinen viikonloppu ja sitä ennen pitäisi olla tehtynä kaikki pohjatyöt, kuten laatoitus, katon uusiminen, seinän purku, hormin siirto... :O

sunnuntaina, lokakuuta 01, 2006

Olohuone ennen remonttia

Olohuoneessa on parkettilattia varsin hyvässä kunnossa, joten se hiotaan. Seinistä poistetaan vanhat lastulevyt ja laitetaan tilalle gyprocia samoin kuin kattoon.

Makuuhuone ennen remonttia

Makuuhuoneen kaapistot puretaan ja tilalle laitetaan liukuovien taakse "vaatehuone". Lattiaan valkoöljytty saarniparketti ja sängyn alle rakennetaan korotettu lattia. Perinteinen ovi makuu- ja olohuoneen välillä korvataan tilanjako-ovella. Seinät ja katto uusitaan gyproc-levyillä ja maalataan perusvalkeiksi.

Kylpyhuone ennen remonttia


Kylpyhuone menee hyvin suurelta osin uusiksi. Pesukone vaihdetaan edestä aukeavaan malliin ja piilotetaan kaappiin, jonka yläosaan tulee pyykkikorit. Laattaseinä tulee erottamaan suihkutilan ja "pyykkitornin". Ikkunan alle tulee pitkä taso, jonka päälle malja-allas ja alle vetolaatikko. Lisäksi lattia kaakeloidaan uudelleen ja asennetaan sähkölämmitys laattojen alle.

WC ennen remonttia

WC:stä löytyy tällä hetkellä trendikkään vihreät kalusteet. :D Tänne on ajateltu malja-allasta sekä tummaa puuta olevaa allaskaappia ja yksinkertaisen selkeää WC-istuinta. Lattialle puuritilää...

Keittiö ennen remonttia



Tältä näyttää keittiö ennen remonttia. Tarkoituksena poistaa baaritaso + kaapisto ja rakentaa sen tilalle saareke. Nykyisen jääkaapin tilalle tulee oviaukko ja itse keittiöstä L-mallinen. Lattiasta otetaan parketti pois ja tilalle laatta, jonka alle sähkölattialämmitys.

Tästä se alkaa...

Asunto ostettu elokuun lopulla ja isohko remppa alkamassa. Kyseessä on -78 rakennettu rivitalokolmio (82.5m2) Mankkaalla, Espoossa. Kohde on pinnoiltaan lähes 30 vuoden takaisessa kunnossa paitsi kylpyhuoneen ja WC:n seinien osalta; ne on laatoitettu muutama vuosi sitten.

Tarkoituksena uudistaa katot, seinät, lattiat ja ovet kaikista huoneista. Näiden lisäksi keittiö menee kokonaan uusiksi. Lisäksi kylpyhuone ja WC tulee saamaan uudet kalusteet ja lattian. Saunaremontin teemme, jos rahaa jää, mutta se ei ole tällä hetkellä prio1-listalla.

Tämä blogi seuraa remontin edistymistä ja tarjoilee ennen/jälkeen kuvia.

Linkwithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...