tiistaina, huhtikuuta 08, 2008

Muutoksia olohuoneessa

Pistettiin pääsiäisenä olohuonetta hieman uuteen uskoon. Tai ei nyt mitenkään konkreettisesti, mutta vähän sisustettiin uudestaan. Näistä uudistuksista itse asiassa oli puhetta jo aikaisemmin ja nyt niisät osa toteutui.

Olohuoneeseen tehtiin stereotaso Ikean keittiökaapeista ja jaloista ja tilattiin vielä valkoinen lasi päälle. Lasi tulee vasta tällä viikolla, mutta taso näyttää tältä.

Sain myös vihdoin synttärilahjaksi saamani taulun esille. En seinälle, mutta esille kuitenkin.

En muista, että oliko jo kerrottu, että luovuimme divaanista ja tilalle tuli kaksi Fatboyta. Mutta nyt siis näin on joka tapauksessa käynyt. :) Nahkatuoli jäi vielä, sillä kyllä me yksi ihan oikeakin tuoli tarvitaan. :) Laitetaan kuvia säkkituoleista ja koko olohuoneesta, kun ikkunat on pesty, aurinko paistaa, tason päällä on lasi ja ehkä jopa mattokin on hankittu...

Matoksi haaveilemme tätä:
Hanna Korvelan Tempo 210, 203-204. Kuva alla.

Kuva on itse otettu, koska edes netistä ei löytynyt tuon uuden maton speksejä tai kuvaa. Matto on niin täydellinen. Se on ihanan tiivis ja moniulotteisen värinen. Nukka on tarpeeksi pitkä ollakseen pehmeä, mutta myös tarpeeksi lyhyt ollakseen kiinteä. Matto kestää kulutusta ja värikkyys mahdollistaa pienet liat. Ainut miinus matossa on, että se maksaa n.470 euroa/m2 ja meille pitäisi tulla 1,6mx2,3m kokoinen, joten hinnaksi tulisi n.1700 euroa. Aikamoinen hinta matolle.

Myynnissä

SCHWINN MAASTOPYÖRÄ
Erittäin hyvässä kunnossa oleva etujousitettu Schwinn-maastopyörä laadukkailla osilla. 19" runko, sopii 170-180cm kuskeille. H.299 e

Kuvassa olevat lukko ja lokasuojat eivät sisälly hintaan.

Lisäksi Samilla olisi myynnissä seuraavia.

5.11. A.T.A.C. -varsikengät:
Vain pari kertaa käytetyt laadukkaat 5.11 Tactical -varsikengät.
Tekniset tiedot:
5.11. A.T.A.C. bootsisarja on suunniteltu jokapäiväiseen käyttöön ja käyttäjien toiveet on otettu toteutuksessa huomioon.
# Shock Mitigation System (painepuristettu Phylon välipohja joustaa ja vähentää kantapäähän kohdistuvaa tärähdystä)
# amerikkalainen laadukas nahka
# kaareva YKK vetoketju helpottamaan pukemista
# Cordura nylon sivupaneelit
# piilotasku sivulla
# öljyä kestävät, pitävät ulkopohjat hiili-kumiseosta
# nelitoimiset painepuristetut vaihdettavat sisäpohjalliset
# antibakteerinen Drilex sisävuori
# P2G prone position grip pitopohja
# jalkaholvissa erikoisvahva pito köysiaskelmille
# kolmoistikatut saumat
# nauhat antistaattista ja hankausta kestävää laskuvarjonylonia muovitetuin kärjin
Koko 42.5 (US 9)
OVH 122e. Nämä kengät lähtee 95e!



Yeti AS-X:
Huippukunnossa oleva Yeti AS-X freerideen ja alamäkeen! Runko (2006) on moitteettomassa kunnossa. Keula ja kiekot lähes käyttämättömät; ostettu vuonna 2006, mutta ajettu vain puoli kautta loukkaantumisesta johtuen. Etujarru on uusi ja takajarrulla ajettu vain puoli kautta.
KOKO: M
RUNKO: Yeti AS-X, säädettävä joustomatka 160/180mm, 1.5" head tube
ETUHAARUKKA: Marzocchi 888 RC2X
TAKAISKARI: Fox DHX 5.0
VAIHTAJAVIPU: Shimano LX
KETJUNOHJURI: e.13 SRS
TAKAVAIHTAJA: Shimano 105 vaijerinohjurilla
KAMMET: RPM 170mm
PAKKA: Shimano, maantiepakka
JARRUT: Hayes HFX-9 8" (takana Goodridgen letkulla)
KIEKOT: Syncros DP36 FCF-navoilla
RENKAAT: Nokia Marzocchi Bomber, Continental Diesel
TANKO: Titec Hellbent
STEMMI: FCF
SATULA: Funn
SATULATOLPPA: Titec
OHJAINLAAKERI: FSA Pig
Ei polkimia
HP: 1999e tai tarjoa!

Lisää kuvia.

keskiviikkona, maaliskuuta 12, 2008

Meillä on tykki

Sami kirjoittelee jossain vaiheessa tykin, kankaan ja muiden meille viime aikoina tulleiden vehkeiden ominaisuuksista ja tyypeistä, mutta minä kirjoittelen mitä se on tuonut mieleen meidän kodissa. :)

Kun paras mahdollinen kotiteatterisarja meille tuli, on myöskin katselualustat oltava sen mukaiset. Nykyinen divaanimme ei oikein ole hyvä, sillä siinä ei ole niskatukea. On joko röhnötettävä tai sitten istuttava niska jäykkänä. Niinpä ajattelimme hankkia Fatboyt. Joko niin, että heivaamme koko divaanin sekä nahkaisen nojatuolin pois ja tilalle otamme neljä kappaletta, kaksi valkoista ja kaksi mustaa, tai sitten vain musta ja valkoinen divaanin ja nojatuolin seuraksi. Jos meille tulee neljä Fatboyta, niin sitten pitää hommata myös pyöreä matto. :)


Saimme jouluna lahjaksi aivan ihania mustia lakanoita. Ensikäytössä ne olivatkin vielä hyvännäköisetkin, mutta pesussa tajusimme koneemme reistaavan. Onhan tuo palvellut jo monen monta vuotta ja hyvin onkin palvellut. Tampereella sitä käytettiin ahkerasti ja Espoossakin se on toiminut ihan hyvin tähän asti. Peseehän se vieläkin, mutta linkous on heikentynyt ja jostain syystä kone tuottaa nukkaa lakanoiden pinnalle. Nukkasihti on putsattu! :) Seuraava koneemme olisi parhaassa tapuksessa tämä:

Eli Musta LG:n Höyrypesukone (WD14376FD)

Olohuoneesta puuttuu vielä varsinainen taso kukille ja laitteille. Sekin on speksattu, mutta vielä ei oikein sopivan hintaista ole tullut vastaan. Tässä olisi optimaalinen:

Siis: Spectral Closed, johon saa itse valita lasien ja ovien värit sekä mitkä ovat umpinaisia ja mitkä avoimia hyllyjä. Myös hyllyjen korkeuden ja leveyden saa valita. Neille tulisi mattalasinen alumiinisin tai kirkasvalkoisin ovin. Tuollainen kokonaisuus vaan maksaa monta tonnia, niin olemme yrittäneet keksiä vaihtoehtoisia ratkaisuja. Kaupallisia ratkaisuja ei oikein löydy, kun vahvistin on sen verran korkea, ettei se joka hyllyväliin mahdu. Ideoita vastaavanlaisen systeemin toteuttamiseen itse otetaan vastaan. :) Samalla, kun uusi taso meille tulee luovumme olemassa olevasta pystymallista. Voi siis olla, että meille tulee pian myyntiin joitakin huonekaluja, jos kiinnostaa, niin ottakaa yhteyttä! :) Kuvia ja muita detaileja voidaan laittaa esille pyydettäessä.

Kevät tekee tuloaan ja meillä on edessä terassin rakennus. Iskä jo viime kesänä piirsi hienon terassin. Nyt se pitäisi vain toteuttaa. Ja toteutuksen jälkeen pitäisi sitten täydentää pihakalustesarjaa. Nyt meillä on kaksi tuolia ja pieni pöytä, sillä ei kovin pitkälle mennä. Myös grilli olisi hankinnassa. :) Yrtit ja jotkin muutkin kasvit pitäisi laittaa kai jo itämään...

Kuulin huhua, että meidän keräämämme Villeroy&Bochin Cascara -sarjan mustat lasit ovat poistumassa mallistosta. Meillä on vielä pahasti kerääminen kesken, joten joudumme santsaamaan niitä lähiaikoina. Meillä on tällä hetkellä 7 valkoviinilasia, kaksi punaviinilasia, neljä shampanjalasia ja kaksi juomalasia. Noilla ei vielä kovin isoa porukkaa juoteta.


Tällaista tällä erää Mankkaalla...

maanantaina, tammikuuta 14, 2008

Kiitos kaikille!

Kiitos kaikille Samin ja Noran synttäreillä olleille! Teitte juhlastamme juhlimisen arvoisen ja näköisen! Kiitos teille!

Ja kiitos myös kaikista mahtavista lahjoista. Eihän meidän listalle jäänyt enää mitään! :)

- Villeroy&Boch: Cascara mustat lasit (juoma, punaviini sekä shampanja lisää (nälkä kasvaa syödessä;))
- Sake-setti
- Misokeitto-kupit
- Pellavainen päiväpeitto Futon Shopista (valmistaja LinCot, malli Basic, väri harmaa)

tiistaina, tammikuuta 01, 2008

Lisäystä toivelistaan

AIna välillä tulee eteen juttuja, joista on puutetta, tai ne voisi olla paremmin. Olemme keväästä asti pyöritelleet Tarpeellista-listaa täällä blogissamme siitä mitä meillä on toiveissa elämisemme ja kotimme kehittämiseksi.

Kaikki te ihanat ystävät ja sukulaiset olette olleet todella kilttejä ja seuranneet listaa! Olemmekin siis saaneet kaikkea tarpeellista ja ihanaa ja lista on lyhentynyt huimasti.

Tässä tämän päivän listaa, jossa on pienia lisäyksiä ja päivityksiä. :)

Uusia:
- Hackman Taste maustemylly x2
- Hackman Taste mauseteseos: Herbs

Säilyviä:
- Villeroy&Boch: Cascara mustat lasit (juoma, punaviini sekä shampanja)
- Vuolukivijuomalasit (erilaiset snapsilasit)
- Lasinaluset (alumiini, harjattu teräs tai musta nahka, esim. Casa Stockmann)

- Sake-setti
- Kermakko ja Sokerikko (mustat, esim. Casa Stockmann Brooklyn, City tai Oslo)

- Pellavainen päiväpeitto Futon Shopista (valmistaja LinCot, malli Basic, väri harmaa)

Linkwithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...